Yhdistys
Kenneljuniorit ry on vuonna 1964 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää nuorten koiraharrastusta. Järjestämme erilaisia koulutus- ja esittelytilaisuuksia, kursseja, tutustumispäiviä sekä muita koiramaisia tapahtumia, kuten yhteislenkkejä sekä perinteisen pikkujoulujuhlan "Jouluhaukahdus".
Yhdistyksemme palkitsee vuosittain jäsenistöstään Vuoden Kenneljuniorin, Vuoden Seniorin sekä kaksi parhaiten junior handler -kilpailuissa vuoden mittaan menestynyttä eri ikäluokan nuorta. Kenneljuniorit ry painattaa myös omaa Hurtta -lehteä. Yhdistyksemme on viime vuosina myös tehnyt ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä HSKP:n nuorisojaoston kanssa.
Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan tapahtumiimme ja jäseniksi!
Kenneljuniorit ry:n löydät myös facebookista!

Historiikkia: Kenneljuniorit ry:n hallitus yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa
Kenneljunnujen jäseniä suositussa junior handler -päivässä toiset 20 vuotta myöhemmin